Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Liiketalouden valintakoekurssi

Syksyn yhteishaun ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelman (tradenomi AMK) valintakoekurssi on viimeistä silausta vaille valmis.  Kurssi oli mielenkiintoinen ja opin paljon uutta. Kurssilla opiskeltiin oikeustieteen peruskäsitteitä, yksityisoikeutta, vakuuksien ja takauksien lainsäädäntöä, kuluttajansuojalakia ja yhtiöoikeutta.  Verkkokurssialustalla näki yhteenvedon joidenkin suoritettujen tehtävien tuloksien osalta ja tulokseni sijoittui keskitasoon. Eli opiskelupaikan saaminen ei ole mitenkään varmaa. Tämä kyseinen halukohde ei ollut ensimmäinen hakulistallanani, joten voi olla, että pääsen sisään johonkin muuhun hakukohteeseen, joka oli ylempänä hakulistallani.  Toivon joka tapauksessa, että saan kurssin suoritetuksi ja saan tehdystä työstä 5 opintopistettä tienattuna.  Syksyn yhteishaun tulokset pitäisi tulla viimeistään marraskuussa ja jos pääsee opiskelijaksi, niin opinnot alkaisivat jo tammikuussa. Se olisi mukavaa! 

Viimeisimmät blogitekstit

Syksyn opiskelut

Ajatuksia työnhausta ja opiskelupolustani

Kotijäätelö

Työnhaun ja työnteon haasteita

Bergen täyttyi purjeveneistä heinäkuun helteillä!

Ruokarekkahipat meillä ja maailmalla

Norheimsund, vesiputous ja Hardangerin omenamehua

Jäniksiä kirjastossa ja purjehdusta!

Bergenin Bybanen eli pikaraitiovaunun skandaalitunnelmia