Bergenin Bybanen eli pikaraitiovaunun skandaalitunnelmia

Raitiovaunuliikenne Suomessa

Suomessa on jo varmasti koko 2000-luvun keskusteltu Tampereen ja Turun raitiovaunuliikenteestä. Tampere päätti tällä viikolla jatkaa raitiovaunuliikenteen suunnittelua ja myös Turussa projekti etenee. Jos positiivisia ollaan, niin eiköhän jo vuonna 2020 voisi raitiovaunuja näkyä kaupunkien katukuvassa. Turussa on toki toiminut raitiovaunuliikenne aikaisemminkin. Raitioliikenne aloitti toiminnan hevosten avulla vuonna 1890 ja sähkökäyttöisiin siirryttiin vuonna 1908. Raitiovaunuliikenne lopetti kuitenkin toiminnan Turussa jo 1970-luvun alkupuolella. Tuolloin raitiovaunu todettiin vanhanaikaiseksi kulkuneuvoksi ja bussiliikenteen uskottiin olevan tulevaisuus.

Ystävyyskaupunkien yhtäläisyydet

Turku ja Bergen ovat ystävyyskaupunkeja ja heillä onkin paljon yhtäläisyyksiä, päällimmäisenä varmasti oman valtionsa pääkaupunkihistoria. Osuvasti myös Bergenin raitiovaunuliikenne avattiin 1897 eli muutama vuosi Turun jälkeen. Raitiovaunuliikenne eli trikken toimi Bergenissä 1965 vuoteen asti ja vieläkin keskustasta ja Bergenin yliopistoalueelta voi löytää vanhojen kiskojen jäänteitä. 

Raitiovaunuliikenteen kannattavuutta heikensi Bergenissä, samoin kuin Turussakin, bussiliikenteen suosio ja raitioliikenteen matkustajamäärien vähentyminen. Lisäksi Bergenissä raitiovaunuliikenteen laajentumista haittasi silloin voimassa olleet kuntarajat. Oslossa avattiin raitiovaunuliikenne vuonna 1875, joka sekin kulki aluksi hevos, mutta siirtyi sähkökäyttöiseksi vuonna 1894, ja se on edelleen voimissaan.

Bergenin väestönkasvu

Bergenin vuosittainen väestönkasvu on ollut melko suurta. Vuodesta 2010 asukaslukumäärä on kasvanut noin 4000 hlöä/vuosi. Vuoden 2014 tammikuussa Bergenin asukasluku oli noin 272 000 ja se on Norjan toiseksi suurin kaupunki Oslon jälkeen. Jos Bergeniä verrataan Suomen kaupunkeihin, on se samankokoinen kuin Espoo, joka on taas Suomen toiseksi suurin kunta. Vuoden 2030 ennuste Bergenin asukasluvulle on noin 320 000. 

Bergenin pikaraitiotien eli bybanen rakentaminen 

Asiaan kuitenkin eli ehkäpä juuri väestönkasvusta tai lisääntyneestä ympäristöystävällisestä päätöksenteosta johtuen päätettiin vuonna 2000, että Bergeniin rakennetaan pikaraitiotie (nor. bybane) tai toiselta nimeltään kevyt raitiovaunuliikenne, jos sen toteuttaminen olisi taloudellisesti mahdollisista. Vuonna 2005 projektin rahoitus hyväksyttiin ja raiteiden rakentaminen aloitettiin 2008. Bergenin Bybanen (kuten tätä raitiovaunua täällä kutsutaan) ensimmäinen osa avattiin kesällä 2010. Bybanin toinen osa oli hyväksytty 2008 ja sen rakentaminen aloitettiin heti ensimmäisen osan valmistuttua eli 2010.  Toinen Bybanen osa avattiin viime kesänä 2013. Kolmannen osan rakentaminen aloitettiin elokuussa 2013 ja se kulkee aina Bergenin lentokentälle Fleslandiin asti. Tässä linkissä ensimmäisen osan Bybanen kartta ja tässä linkissä pääsee Bybanen kyytiin videolla


Bergenin Bybanen menossa kohti Lagunenia

Bergenin Bybanen asiat ovat edenneet mielestäni melko nopeasti ja pikaraitiovaunuliikenne on saanut suuren suosion ja ensi syksyksi onkin vaunukapasiteettia ja lähtöjä lisätty. Kun muutin Bergeniin syksyllä 2012, en pystynyt millään käsittämään, että tämä Bybanen oli vasta kaksi vuotta vanha. Olin ihmeissäni, miten tämän kokoinen kaupunki on pystynyt toimimaan ilman raitiovaunu- tai lähijunaliikennettä. Lähijunaliikenne täällä tosin kulkee, mutta raiteet menevät oikeastaan suoraan lähes maaseudulle (Arnaan) vuorien taaksi.

Bergenin Bybanen jatkaminen pohjoiseen - skandaalitunnelmia

Bybanen ensimmäisen osan kartasta ja rakenteilla osan kartasta näkee, että tällä hetkellä Bybanen raiteita on jatkettu vain kaupungin eteläsuuntaan. Seuraavan Bybanen laajentumishankkeen on tarkoitus lähteä kohti pohjoista ja siellä olevaa Åsanen kaupunginosaa. Kaikki poliitikot ovat toki samaa mieltä siitä, että sinne raitiovaunuliikenne on saatava, mutta eriävät mielipiteet ovatkin syntyneet siitä, mitä reittiä se sinne saadaan (tässä reittivaihtoehdot). Kesäkuun ajan puolueet ovat toisena päivänä olleet toista mieltä ja toisena toista.

Merkittävin kysymys taisi olla se voidaanko Bybanen raide vetää Bryggenin talojen edustalta autotien kohdalta ja sulkea alue tällöin autoliikenteeltä. Toisaalta tässä tapauksessa autot tarvisi ohjata jotain muuta reittiä ja mahdollisesti rakentaa tunneli. Tämän hetkinen päätös ja poliittinen yksimielisyys asiasta taisi kuitenkin olla, että Bryggenin edusta suljettaisiin sekä raitiovaunu- että autoliikenteeltä. Päätös oli mielestäni ihan hyvä, tällä tavoin Bryggenin maailmanperintökohde ja satama-alue jää ainoastaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käytöön.

Jäljelle jäi siis ainoastaan tunnelin rakentaminen sekä autoille että raitiovaunuille. Seuraavana päivänä poliitiot äänestivät siitä, mistä kohtaa tunneli rakennettaisiin. Yksi mahdollisuus tunnelille oli aivan Bergenin kalatorin lähistöllä eli Kjøttbasaren kohdalla. Toisaalta tunnelin rakentaminen tästä kohdasta aiheuttaisi varmasti haittaa niin torimyynnille kuin myös Bryggenin turistikauppojen ja ravintoloiden kysynnälle, puhumattakaan valtavasta ydinkeskustan muutoksesta. Kaupunginvaltuusto (34 edustajaa 67:stä) päätti kuitenkin 17.6.2014, että torin vieressä on hyvä paikka tunnelille. NRK uutisoi tunnelipäätöstä kansalliseksi skandaaliksi (tässä linkki artikkeliin). Päätöksen jälkeen Kristillinen kansanpuolue eli KrF erosi kaupunginhallituksesta, minkä seurauksena kaupunginhallitus on vähemmistössä.





En tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. Luultavasti kaikki poliitikot lähtevät koko heinäkuuksi kesälomille ja syksyllä palataan asiaan uudestaan. Norjassa on kunnallisvaalit syksyllä 2015, joten saa nähdä saadaanko päätöksiä siihen mennessä vai meneekö vaalien yli.

Miksi tämä kiinnostaa? 

Niin ja syy miksi itse olen kiinnostunut juurikin tästä Bybanen pohjoiseen suuntautuvasta laajentumishankkeesta on, että kotimme sijaitsee juurikin vajaa pari kilometriä keskustasta pohjoiseen ja olisi tietenkin mukavaa, jos tähän lähistölle rakennettaisiin Bybanen pysäkki. Ei tietenkään liian lähelle, ettei siitä syntyvä melu ja matkustajaliikenne haittaisi omaa rauhaa ;) Eikös näin kaikki aina (oikeasti) ajattele. Hyvä juttu, kunhan ei vaan tähän naapuriin tule.



Hyvää juhannuksen jatkoa sen viettäjille!




Kommentit

Suositut tekstit